Kolmistaan
Kroatiassa

Aamukammassa ei ole enää piikin piikkiä. On jälleen aika startata uuteen matkaan Euroopassa: piknikeille nurmikentillä, vaelluksille, kunnes pohkeissa polttaa, tai puskaparkkeilemaan meren rannalle. Olemme totisesti odottaneet kovasti tätä kesää, ja kaikkien Koronan tuomien rasitusten jälkeen olemme kipeästi pienen tauon tarpeessa. Emme vielä tiedä, minne 10-päiväinen matkamme meidät vie - pääasia on, että aurinkoa kohti.

T459-matkailuautolla suuntaamme Itävallan ja Slovenian Alppien läpi ja saavumme lopulta spontaaniin matkakohteeseemme Kroatiaan. Yhteensä 8,5 tunnin ajon ja yhden moottoritien levähdyspaikalla vietetyn yön jälkeen olemme todella iloisia päästessämme turvallisesti perille. Navigaattori ohjaa meitä Wallachian halki viimeisten tuntien ajan, yhä kauemmaksi keskelle ei-mitään, kunnes palaamme jälleen jossain vaiheessa sivilisaation pariin. Ja kuka olisi uskonut: tämä Kroatian kiertueemme ensimmäinen pysäkki ei alkaisi vain hyvin tunnetulla nähtävyydellä, vaan myös suoraan yhdellä matkan kohokohdista.

Puhumme tietysti Plitvicen järvistä, jotka on julistettu Unescon maailmanperintökohteeksi jo aikaa sitten ja jotka ovat odottaneet vierailtavien kohteiden listallamme melkein yhtä kauan. Kansallispuisto houkuttelee vuosittain miljoonia kävijöitä turkoosinsinisillä järvillään, lajien kirjollaan ja monimuotoisuudellaan sekä lukemattomilla vesiputouksillaan. Sitä mahtavampaa meidän kannaltamme onkin, että satumme olemaan melkein ainoat ihmissielut puiston alueella. Suosittujen nähtävyyksien kanssa tuppaa olemaan aina vähän niin ja näin. Näet ne valokuvissa, toivot juuri sitä tiettyä näkymää ja saatkin armottomasti pettyä todellisuuteen. Mutta täällä yllätymme perin pohjin. Ehkä se johtuu vähäisestä kävijämäärästä tai upeasta luonnonidyllistä - Plitvicen järvet ylittävät odotuksemme moninkertaisesti. Kävelemme koko 9 tunnin ajan veden yli pitkospuilla, hämmästelemme ja ihaillemme kaskadisia merimaisemia eri näkökulmista. Olo ei voisi olla maagisempi.

Jos joku ajattelee tuntevansa nämä järvet jostain, ei ole todennäköisesti ollenkaan väärässä. Monet eivät nimitääin tiedä, että kuuluisia Karl May –elokuvia, joissa Winnetou-intiaani seikkailee pääosassa, ei kuvattu missään päin Amerikkaa, vaan Kroatiassa. Plitvicen järvet ovat toimineet kulissina esimerkiksi maailmankuululle elokuvalle ”Hopeajärven aarre”. Tietämättämme matkamme toinen pysäkki on sekin tämän elokuvasarjan kuvauspaikka. No, kuka muistaa? Juuri tässä paikassa, jossa seisomme, Winnetousta ja Old Shatterhandista tuli veriveljet. Myönnettäköön, että ajomatka peltotietä Parizevacka Glavican näköalapaikalle on hieman kuoppainen. Niinpä kävelemmekin matkan loppuosan varmuuden vuoksi. Lämmin kesätuuli viheltää korvissamme. Päivän kultaiset hetket alkavat ja Zrmanja-kanjoni kylpee upeassa oranssissa. Teemme olomme mukavaksi kallioiden välissä, juomme mukanamme tuomaamme olutta ja nautimme 360 asteen panoraamanäkymästä.

Kroatian läpi kulkevan matkamme toinen osa on pyhitetty rannikolle sekä Istrian niemimaan vanhoille kaupungeille ja kylille. Muinaiset pilarit ja rakennukset kertovat meille tarinansa. Satoja vuosia vanhoja oliivipuita. Vaikuttavia kaupunkeja, joihin roomalaisten ja venetsialaiset ovat jättäneet jälkensä. muokkaamia vaikuttavat kaupungit. Rannikkoteitä, jotka kutsuvat unelmoimaan. Jokaisen mutkan takana odottaa uusi näkymä merelle. Pysähdymme silloin tällöin jollekin lahdelle. Annamme itsemme lumoutua Kroatian kulttuurista. Kulmikkaita katuja, joilla on paljon pieniä, suloisia kauppoja, punaisia kattoja ja mukulakivikatuja, jotka kutsuvat kävelylle. Jätämme rannikkotiet taaksemme ja ajamme ylös mäkeä pitkin kylä kylältä yhä kauemmas kohti kotia. Ja niin vain 10 päivän seikkailumme on jälleen ohi. Tyhjennämme tavaramme matkailuauton monista lokeroista takaisin autoomme ja ajamme rentoutuneina kotiin. Maailmassa on paljon paratiiseja, joita ei ehkä koskaan tule näkemään elämänsä aikana. Mutta kuka on sanonut, että niitä pitäisi aina lähteä metsästämään maailman toiselta laidalta?