6.000km puskaparkkeilua

Saatuamme auton käyttöömme kesäkuun puolivälissä käytimme vielä yhden päivän pakkaamiseen ja valmisteluihin. Siinä yhteydessä koimmekin jo ensimmäisen Vau-elämyksemme: säilytystilat niin asuintiloissa kuin myös takatallissa olivat ensinnäkin valtavat, ja toisekseen olimme hämmästyneitä siitä, miten fiksusti ja huomaamattomasti ne oli rakennettu autoon. Djangolle saimme Caradolta koiranpedin, jonka paikka on kätevästi pöydän alla, pöydänjalan ympärillä. Koiran oma lepopaikka ei siis vienyt yhtään tilaa ja oli sitä paitsi mukava oma pötköttelypaikka ystävällemme vetäytyä rauhassa omiin oloihinsa. Me kaikki viihdyimme autossa erinomaisesti alusta alkaen. Tekniikan kanssa toimiminen oli meille uutta ja jännittävää: sähkö, lämmin vesi, kaasuliesi, wc, veden täyttäminen ja tyhjentäminen. Mutta kaikki aikanaan. Mottomme oli yksinkertaisesti, että tekemällä oppii. Toki auton 7,40 metrin pituus vaati alussa vähän opettelua, mutta peruutuskameran ansiosta totuimme matkakotimme mittasuhteisiin melko nopeasti.

Seuraavan päivän aloitimme totuttuun tapaan kävelylenkillä rannalla Djangon kanssa, kuntoillen samalla mukaan ottamillamme painoilla. Lopuksi virkistäydyimme kylmissä aalloissa.
Sitten päätimme ajaa kauemmaksi kohti etelää. Yksi matkailuautolla reissaamisen isoimpia etuja onkin mielestämme juuri lähes rajaton vapaus: voi lähteä, kun huvittaa.
Ajettuamme tunnin eli noin 80 km seisoimme taas auringossa kalliolla Sinesin lähellä – jälleen aivan meren rannalla, lähestulkoon yksin.
Koska länsirannikolla puhaltaa koko ajan raikas tuuli Atlantilta, lämpötilat pysyivät miellyttävinä niin auringossa kuin autossakin. Jälkimmäisestä on kiittäminen etenkin matkailuautomme lukuisia ikkunoita, jotka yhtäältä päästävät paljon valoa asuintiloihin ja toisaalta pitävät sisälämpötilan sopivan viileänä ja raikkaana. Niinpä pystyimme jättämään Djangon huoletta muutamaksi minuutiksi yksin autoon nukkumaan käydäksemme esimerkiksi kaupassa.
Täällä myös kokosimme ensimmäistä kertaa „istuimemme“ nauttiaksemme kaikessa rauhassa auringonlaskusta. Jäimme paikoillemme kahdeksi päiväksi.

Seuraava pysäkkimme oli Praia do Tonel. Sieltä löysimme matkamme kenties kauneimman parkin erään kapean kallion päästä, merinäköalalla. Kallioilla oli ihanan viileää jatkuvan tuulenvireen ansiosta, joten saatoimme jättää koiramme hetkeksi yksin autoon. Tie alas lahden rantaan oli nimittäin aika jyrkkä eikä koirille sopiva. Lahdella on ympäröivien kallioiden vuoksi myös hyvin tyyntä, mikä on kyllä kivaa ihmisille, jotka haluavat rentoutua, mutta ei kovin eduksi koirille. Vajaan tunnin jälkeen palasimme takaisin autolle, missä meitä odotti yllätys: yksinäinen valkoinen koira, joka oli ilmeisesti eksynyt eikä suostunut enää poistumaan luotamme. Django oli toverista mielissään ja tuli heti hyvin toimeen vieraan kanssa. Lähdimme myöhemmin etsimään koiran omistajaa lähistöltä, tuloksetta. Päätimme siten pitää huolta koirasta yön yli ja viedä sen aamulla eläinlääkärin luokse saadaksemme selville, onko se tunnistusmerkitty mikrosirulla.
Seuraavana aamuna ajoimme oitis lähimmän eläinlääkärin luokse ja saimme toden totta jäljitetyksi koiran omistajan, joka tuli saman tien onnellisena noutamaan lemmikkinsä. Siis todellinen Happy End :)

Siis takaisin länsirannikolle! 70 km ajettuamme saavutimme seuraavan pysäkkimme, Torre de Aspan. Parkki aivan meren äärellä, valtavia mustia kallioita molemmin puolin sekä kilometrien pituinen, leveä ranta. Ainut haittapuoli oli, ettei siellä ollut nettiyhteyttä, ja sen vuoksi emme alun perin olleetkaan suunnitelleet jäävämme sinne yöksi. Maisemat olivat kuitenkin niin kauniit, että jäimme sinne yhdeksi yöksi ja luovuimme siksi aikaa internetistä. Jäimme jo iltapäivällä ainoiksi ihmisiksi tälle valtavankokoiselle rannalle, ja auringon laskiessa olimmekin ainoat sielut tässä uskomattoman hienossa paikassa, jossa nautimme koko matkan kauneimmasta auringonlaskusta.
Tuona iltana havahduimme pohtimaan, että kaikki matkallamme näkemämme paikat jäävät mieleemme sellaisina kuin jäävät nimenomaan siitä syystä, että olimme liikkeellä matkailuautolla. Jos olisimme olleet perinteisellä hotellimatkalla, olisimme todennäköisesti lähteneet monista kohteista jo kauan ennen auringonlaskua. Tällä matkalla kuitenkin Caradomme oli „hotellimme“ ja nuo unohtumattomat paikat valtavankokoisia ”pihojamme”.
Kerta kaikkiaan ainutlaatuisia hetkiä – joka päivä uutta kohti.

Olisimme voineet jäädä paikoillemme pidemmäksikin aikaa, mutta töidemme vuoksi emme voineet olla kauemmin ilman internetyhteyttä vaan lähdimme jatkamaan matkaa seuraavana aamuna. Seuraava pysäkkipaikkamme oli Praia Bordeira, vain 30 km pohjoiseen eli hyvin lyhyt ajomatka. Valtavankokoinen ranta loputtomia kävelyretkiä varten, ja mikä parasta: ranta ulottuu noin kilometrin verran sisämaahan päin ja tarjoaa vähän aavikkofiilistä kohotessaan pieniksi dyyneiksi. Porukkaa oli enemmän kuin monessa muussa paikassa, mutta näkymätkin olivat vaikuttavia. Parkkimme oli taas melko korkealla, joten saatoimme ihailla maisemia ylhäältä päin ja saada yleiskuvan alueesta.
Viihdyimme niin hyvin, että jäimme sinne neljäksi päiväksi, mikä oli hyvin poikkeuksellista viivyttyämme aina vain päivän tai kaksi matkamme muissa parkeissa. Mitä me sitten teimme siellä niin kauan? Vedimme henkeä ja nautimme, rentouduimme sekä teimme pitkiä kävelyretkiä joko rannalla, dyyneillä tai kallioilla. Se oli myös mahtava paikka opetella surffaamaan: uusia surffikoululaisia ilmestyi joukkoomme päivittäin hyödyntämään mahtavia aaltoja. Näimme myös ratsastajia hevosineen auringonlaskun aikaan dyyneillä ja vesirajassa – taianomaista. Nettikin toimi loistavasti kännykän kautta, joten tämä paikka oli sanalla sanoen upea.